Tuomas Rimpiläinen

Tositarina murhasta, kolmikymmenvuotisesta rikostutkinnasta, ennennäkemättömästä oikeudenkäynnistä
ja ihmisistä kaiken sen keskellä.

Kesä 1987. Kolme länsisaksalaista reppureissaajaa päättää hetken päähänpistosta nousta laivaan
Tukholmassa. M/S Viking Sally on kuulemma Itämeren hienoin matkustaja-alus ja merimatka Turkuun
unohtumaton kokemus. Kello 3.45 iloinen elämä sykkii merta kyntävän aluksen uumenissa. Rakastunut
saksalainen pari nukkuu makuupusseissaan ulkona laivan helikopterikannella, kun joku kumartuu heidän
ylleen. Tästä alkaa henkirikostutkinta, jonka johtolankoja tutkijat seuraavat ympäri Eurooppaa. 1990-luvulla jäljet ovat kylmenneet, ja tutkinta siirretään ratkaisemattomien henkirikosten arkistoon.

Tuomas Rimpiläinen on tosirikoskirjailija ja useilla journalistipalkinnoilla palkittu rikostoimittaja. Hänen
tosidekkarissaan kerronta on kuin salapoliisiromaanista, mutta kirjan jokainen yksityiskohta on totta.
Rimpiläinen on aiemmin kirjoittanut teoksen Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta (2015)
sekä äänikirjasarjan Motiivi murhaan (2019–2020).